torstai 27. joulukuuta 2012

piparin juoksua, tonttujen tuoksua





Marian perheen joulupöytä...



 

... Ja Empun vähän perinteisempi pöytä






 Jokaisella on omat jouluperinteensä. Tässä oli pieni kurkistus
meidän tapoihin ja perinteisiin. Jouluinen öllötysmöllötys vain
jatkuu jatkumistaan ja unirytmikin on siirtynyt noin 12 tuntia 
eteenpäin. Mikä voisikaan olla ihanempaa? Tänään vietimme
 myös perinteeksi muodostunutta perheittemme peli-iltaa. Sen
kukkuraksi päätimme viettää mukavan yökyläilyn Marialla.
Maukasta isolla ämmällä. M.
 
ME



perjantai 21. joulukuuta 2012

christmas and other bugs

Pitkään odotettu ja uurastuksella ansaittu joululoma on vihdoin täällä! 
Eilen illalla vietimme joulujuhlaa, jolla korvasimme tämän päivän 
aamuherätyksen ja turhan koulupäivän. Lomaa kestää 7.1 asti eli
saamme rauhassa rentoutua joulun tunnelmissa. Ikävä myöntää, että
on vähän haikea fiilis, kun ei pääse kouluun. Siellä on niin hyvä olla
ja paljon ihmisiä joita ei tule vapaa-ajalla nähtyä. Mutta nyt joulujuhlaan:



Meidät oppilaat (joita on vaivaiset 800) oli jaettu kahteen rakennukseen, joissa
 järjestettiin erilaisia ohjelmia. Meillä ilta alkoi puuroklubilta, jossa kappas kepponen,
 syötiin puuroa. Lavalla eri musiikin ryhmät esittivät joululauluja ja kaikilla oli mahdollisuus
päästä laulamaan singstaria. Puuroklubin ohella kiersimme eri pisteillä joihin oppilaat ja
 opettajat olivat valmistaneet erilaista tekemistä. Samanaikaisesti toisessa rakennuksessa 
 katseltiin muunmuassa elovatyöryhmien teoksia ja näyttämötyön esityksiä.


"pariterapia -hetki"



Ja äskeisissä järjettömissä kuvissa näkyvät ystävämme-tuttavamme Juho ja 
Emil(f), jotka ovat jo jonkin aikaa polvillaan rukoilleet esittelyä Pähkinänkuoressa.
Joten tässä he siis olivat: Juho & Emil(f), ehkä tulette vielä kuulemaan
 (tai siis lukemaan) heistä lisää.





Alkutapahtumien jälkeen kaikki kokoontuivat yhdessä Aleksanterin kirkkoon, 
jossa oli luvassa oppilaiden joulukonsertti. Kirkko oli korviaan myöten 
täynnä, kun kaikki oppilaat, monet vanhemmat ja entiset oppilaat kerääntyivät 
sinne. Esitykset olivat toinen toistaan upeampia ja taso oli kova. On se kyllä kivaa,
 kun meidän koulussa nautitaan tällaisista ylellisyyksistä! Ah.

Apua, kolme yötä jouluun on! Nyt hiljennymme hetkiseksi ja ryhdymme 
joulun viettoon. Iloista ja rauhallista joulua kaikille!
ME


perjantai 14. joulukuuta 2012

villin ytimessä

Juhlallisen 50 lukijan myötä ajattelimme repäistä jotain villiä. 
Tässä sitä ollaan, villin ytimessä!


Seommoro,
ME
Maria & Emppu

 

maanantai 10. joulukuuta 2012

marry me, nukkumatti!

Ajattelimme taas tulla piristämään hämmentämään ihmisten päivää!
Olemme havainneet ongelman, joka varsinkin ilmenee viikonloppujen
jälkeen. Aamulla odottaa aikainen herätys, mutta illalla pyörii pitkään 
sängyssä saamatta unen päästä kiinni. Veikkaamme ettemme ole ongelman
kanssa yksin. Sen vuoksi jaamme kanssanne toplistan nukahtamisen 
poppakonsteista. Enjoy the ride!

#10 Riehuminen päivällä
Jotta uni tulisi hyvin, kannatamme suurta energian kulutusta
 (riehumista) päiväsaikaan esim. urheilun muodossa. Illalla
unen tulo on taattu.

#9 Rauhaa & rakkautta
Nukkumaan mennessä voit laittaa kuulokkeista soimaan
hyvää ja rauhallista musiikkia. Rauhallinen musiikki
tainnuttaa varmasti!


#8 Rentoutus 
 Tapoja on monia. Kun menet sänkyyn, ota mukava asento.
Käy koko kehosi läpi siten, että yksitellen rentoutat jokaisen
ruumiinosasi. Tai jotain sinne päin!

#7 Biisin sanat
Kun uni ei tule, ala käymään mielessäsi päähän
juolahtavia kappaleita alusta loppuun. Kun niitä
on tarpeeksi kauan "laulellut", uni alkaa pikkuhiljaa  
maistua.

 
 #6 Maito & keksi
Tämä melkein klassikoksi muodostunut yöunien
pelastaja on meille vielä tuntematon. Ei sitä 
listalta kuitenkaan kannata unohtaa!

#5 Marian äidin tapa   
Kun Maria oli pieni hänen äitinsä neuvoi näin:
kun ei saa unta, käy yksityiskohtaisesti läpi tavallista
ja arkista tapahtumaa, esim. huomisia aamutoimia.
"Herään aamulla, sammutan herätyskellon, nousen sängystä..."


 
 #4 Mentalist
 Jotkut lienevät nähneet, kun Mentalist sarjassa
(empun mielestä syötävän ihana) Patrick Jane selittää,
että kun unettomuus vaivaa pitää hengittää syvään 
ja hitaasti. Sisään hegittäessä laskea 1, ulos 2. Eli 
sisään yksi, ulos kaksi, sisään yksi, ulos kaksi. 

#3 Raamatun sukuluettelo   
Kun uni ei tule, kannattaa tarttua Raamattuun! 
Tällä kertaa kannattaa avata kirja suhteellisen alusta
ja etsiä käsiin sukuluettelo. Sen jos minkä pitäis auttaa!

 
#2 Lampaiden laskenta
Kaikki ovat varmasti kuulleet perinteisestä
lampaiden laskennasta, mutta kuinka moni on oikeasti 
kokeillut sitä käytännössä? Eikun mielikuvitus laukkaamaan
ja laitumelle! BÄÄÄÄ 

#1 Univelat 
Ja voittajaksi listassamme selviytyi iki-ihanat 
univelat! Varsinkin lukiossa uurastaville nämä ovat
varsin tutut! Kun olet saanut mukavan määrän haalittua 
kasaan, sänkyyn nukahtaminen alta 10 minuutin on taattu! 
JEEE!


Ennen kaikkea, tämä lista oli meitä itseämme varten! Ottakaamme
siis itse mallia näistä. Lopettakaamme nukkumaan menon 
viivästyttämisen (facebookissa luuhaaminen puhelimella, instagramissa 
lagaaminen ja ennen kaikkea watsapissa chättääminen) 
ja ruvetkaamme onnellisesti nukkumaan!

Sweet dreams,
ME

PS. Eikös me kaikki rakasteta WeHeartIt  hipster -kuvia? Oi, kyllä!

 

maanantai 26. marraskuuta 2012

suuntana maailma

Aikasemmin taisimme ohimennen mainita, että Emppu kävi vaihtarihaastatteluissa.
Pitkän odotuksen jälkeen tuli tieto, että Emppu on hyväksytty vaihtojärjestelmään,
 eli ensi syksynä maailma odottaa Emppua ja Emppu maailmaa. Emme vielä
tiedä minne Emppu on matkaamassa, mutta mahdolliset kohdemaat ovat:
USA, Australia & Uusi-Seelanti, Kanada ja jokin 4. maa, jossa ei puhuta englantia.
 Lieneekö se Brasilia, jolloin voisimme molemmat kertoa asuneemme Brasiliassa.
 Ehkä, mutta ei ehkä kumminkaan.

Järjestö, jonka kautta Emppu lähtee vaihtoon on Rotary.
 Normaalista poikkeavaa rotareiden kautta vaihto-oppilaaksi lähtemisessä on se, että
vuoden aikana asutaan kolmessa eri perheessä, mutta se on hyvä asia! Rotareiden
kautta vaihtoon lähteminen on luultavimmin kaikista edullisinta ja se on yksi
vanhimmista lähetysjärjestöistä, jonka myötä se on erittäin luotettava.
Joten ei huolen häivää (päivä on huoleton), Emppu on taatusti turvassa!


Emppu on jo pitkään haaveillut vaihtoon lähdöstä, ja nyt se viimein toteutuu.
Ja Emppu kun ei saa bloggailusta tarpeekseen, hän myös aikoo luoda oman vaihtariblogin,
josta hänen vuottaan voi kaikki (tai ainakin Maria) innolla seurailla! Ja näin myyntipuheiden
makuun kun päästiin, niin miksipä ei jatkettaisi? Jos kiinnostuit ja haluat päästä vaihdon tuntuun,
niin ole kuulolla: linkki Empun vaihtariblogiin tulee pikimmiten tänne, kunhan kohdemaa on selvillä.

 

Nyt tarpeeksi ihkutettuamme vaihtoon lähtöä tajusimme, että se tuo
mukanaan ongelman. Saatatte arvata, että se liittyy blogiin. 

Joten kysymys kuuluukin:
 Mitä käy meidän rakkaalle Pähkinänkuorelle, 
kun Emppu on maapallon toisella puolen ja Maria täällä?

Jottei homma kävisi liian vaikeaksi, tässä ovat vastausvaihtoehdot:
a) ei mitenkään, vuoden tauko on paikallaan.
b) Emppu pitäköön vaihtariblogia, Maria jatkaa täällä.
c) päivitetään välillä kuulumisia ja ehkä tehdään jotain postausta skypen välityksellä.
d) jotain muuta, mitä?


Vastauksia odottaen ja vaihdon huumaa nauttien
ME



Kuvat: we <3 it 
Sekoilu: Emppu ja Maria

maanantai 19. marraskuuta 2012

elossa jälleen

Tadaa, we are back in business! On ollut niin masentava sää, että se on
 syönyt kaiken energian minkään tekemiseen. Tämä  stressi ja harmaa 
mitäänsanomaton vuodenaika saa ikävöimään niitä menneen kesän harvoja 
lämpimiä päiviä ja loman tuntua. Tuumimme, että voisimme laittaa hyvän
kiertämään ja jakaa myös sinulle tätä kesäfiilistä! Emme tiedä onko se sitten
 hyvä vai huono fiilistellä kesää: tulee hyvä mieli kesästä, mutta toisaalta on 
ikävää palata aurinkoisista pilvilinnoista takaisin karuun todellisuuteen.
Tässä joitakin huippuhetkiä kesästämme.










 Tällästä tänään, tsemppiä ja voimia tähän harmaaseen arkeen

ME
Maria & Emppu



lauantai 3. marraskuuta 2012

20+20=?

Eilen taisimme mainita jotain rakkaudestamme kirpputoreihin. True story.
Olemme löytäneet Tampereen keskustasta loistavan "kirppis-clickin", joka on
pienen hehkutuksen arvoinen. Emme ehkä ole ensimmäisiä, jotka ovat tämän 
huomanneet, mutta Tammelantorin kulmalta löytyy Bonus Kirppis, Fida lähetystori
ja meidän suosikkimme Kaunotar&Kulkuri. Kaikki nämä löytyvät Itsenäisyydenkadun
ja Tammelanpuistokadun risteyksestä tai ainakin melkein risteyksestä. Ah taivas!

                                                                                                                                                                                        @ Bonus kirppis

Osoittaaksemme kirpparien mahtavuuden, täältä pesee pientä fatkaa kustakin yllämainitusta putiikista: 
Bonus kirppis on vähän niinkuin Radiokirppis, mutta ei vielä kaikkien korvilla. 
Hinnat ovat alhaisemmat ja tuntuu, että niitä ns. helmiä on helpompi bongata sieltä. 
Fidan mahtavuus piilee siinä, että sen tuotot menevät suoraan lähetystyöhön, eli suomeksi 
hyvään ja tärkeään tarkoitukseen! Kaunotar&Kulkuri on suosikkimme, koska liike on 
hellyyttävä ja sympaattinen. Vaatteet on järjestelty väreittäin rekkeihin, joka tekee mieleisensä
löytämisestä helpompaa. Hinnat ovat hieman korkeammalla, mutta vastavat laatuan.

Lisäksi halusimme selventää sitä, miten paljon vähällä saa. Otimme molemmat 20e matkaan 
ja ei kun menoksi!


                                                                                                                                                                                                        @ Fida

                                                                                                                                                                               @ Kaunotar&Kulkuri



Ja nyt kun kaikkien kiinnostus-kilpikonnat ovat ennätysnopeuksissaan, voisimme kertoa,
mitä sillä kahdellakymmenellä eurolla saikaan!


Kaunotar&Kulkuri 7e

Kaunotar&Kulkuri 5e

Kaunotar&Kulkuri 5e

Bonus kirppis 2e


Bonus kirppis 0,2e

Bonus kirppis 0,2e
Nopeimpien aivot ehkä saattoivat laskea, että summa ei ollutkaan 20+20=40e.
Se on hyvä että jäi vähän rahaa tukea myös vatsalaukkujamme.
Myös joitain saattoi kiinnostaa, miksi ostaa kaksi rumaa t-paitaa. Se selviää pian!
Stay tuned,
ME

Kuvat: amatööri-hovikuvaajamme ystävämme-tuttavamme Jaakko